Toimintapistelomakkeet palautettava viimeistään 31.1.2015

Syysliittokokouksessa tuli taas esille se, kuinka tärkeää seuralle on lähettää edustajansa paikalle kokoukseen ja muistaa palauttaa toimintapistelomake. Kokouksessa oli tällä kertaa paikalla 16 seuraa, joilla oli käytössään 66 ääntä. Kahvakuulaseuroilla oli käytössään 16 ääntä, joista suurimpana SKK (1+5 ääntä). Vertailun vuoksi kerrottakoon että painonnostoseuroista suurimmalla, Rovaniemen Reippaalla, oli käytössään 1+9 ääntä eikä Tampereen Pyrintökään (1+8) tälle paljoa häviä.

Jokaisella SPNL:n jäsenseurallaan on käytössään liittokokouksissa yksi ns. perusääni. Tämän perusäänen lisäksi jäsenseurat pystyvät keräämään lisä-ääniä toimintapisteillä, jotka muodostuvat kalenterivuoden aikaisesta toiminnasta, esimerkiksi liittokokousosallistumisista, kuntourheilutilaisuuksista, kilpailuiden järjestämisestä sekä arvokisaedustuksista. Toimintapistekaavake palautetaan täytettynä liiton toimistoon aina seuraavan vuoden tammikuun loppuun mennessä, ja tämän perusteella muodostuneet äänet ovat käytössä kyseisen vuoden liittokokouksissa. Nyt palautettavan toimintapistelomakkeen täytössä käytetään vuoden 2014 tietoja ja ensimmäisen kerran pisteet ovat käytössä kevään 2015 liittokokouksessa.

Sääntömuutoksen johdosta jatkossa liittokokousedustajan ei tarvitse olla sen seuran jäsen jonka äänet käyttää, kunhan yksi henkilö edustaa vain yhtä seuraa.

Toimintapistelomakkeen löydät liiton vanhoilta sivuilta kohdasta ”Tuomarien aktiivisuuskilpailu ja toimintapisteet” tai suoraan tästä linkistä  (avautuu uuteen ikkunaan) . Lisätietoja kahvakuulavaliokunnalta (valiokunta@kahvakuulaurheilu.net).