Päätösluettelot 2015

5/15

Valiokunta kokousti jälleen 14.5.2015. Helatorstaisen kokouksen asialistalla oli paljon tärkeää päätettävää.http://www.kahvakuulaurheilu.net/wp-admin/post.php?post=1850&action=edit

Valiokunnan päätösvaltaisuus ja varapuheenjohtajan valinta

Valiokunnalle valittiin kokouksessa varapuheenjohtajaksi Teemu Jokela. Todettiin, että valiokunta on päätösvaltainen kun kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on saapuvilla. Valiokunta pystyy jatkossa päättämään itsenäisesti monista kahvakuulaurheilua koskevista asioista, eli vastaisuudessa esim. kv-kisajoukkueen kokoonpanon ja SM-kilpailuiden järjestäjän päättää kahvakuulavaliokunta, eikä johtokunta kahvakuulavaliokunnan esityksestä.

Niina Salonen on jäänyt pois valiokunnan toiminnasta. Tilalle valitaan uusi jäsen mikäli näyttää siltä, että työtilanne valiokunnassa sitä vaatii.

Veteraarien EM-kisavalinnat ilmoitettava 31.5.2015 mennessä

Koska EM-kisajoukkueen kokoonpano on ilmoitettava 31.5. mennessä, ei veteraanien osalta voida odottaa veteraanien SM-kisojen tuloksia. Veteraaniedustajahaku on parhaillaan auki, ja päättyy 24.5.2015.  Myös yleisessä sarjassa nostavia veteraani-ikäisiä pyydetään ilmoittamaan halukkuutensa lomakkeen kautta.

Keskustelu IUKL:n jäsenyydestä

EM-kisakutsusta kävi ilmi, että IUKL on nostanut tuntuvasti osallistumismaksuja, ja niille maille jotka eivät ole jäseniä saattaa maksu olla pahimmillaan jopa nelinkertainen aiempaan nähden. Muun muassa tästä syystä valiokunta päätti kokouksessaan esittää SPNL:n johtokunnalle liittymistä IUKL:ään. Asia käsitellään seuraavassa johtokunnan kokouksessa 16.5.2015.

4/15

Valiokunta kokoontui jälleen 30.3.2015 keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Suurimpia asiakokonaisuuksia joita käytiin läpi olivat menneet SM-kisat sekä maajoukkueen koostaminen.

Kokouksessa oltiin yhtä mieltä siitä, että SM-kisojen järjestelyt toimivat todella hyvin, kiitos siis vielä järjestäjille. Muutamista käytännön yksityiskohdista (esim. kahvojen käsittely järjestäjän toimesta ennen kisoja) tullaan tekemään tarkennuksia sekä kisajärjestäjän että kisaajan oppaaseen, jotta toiminta kehittyisi edelleen ja sekä kisojen järjestäminen että niihin osallistuminen olisi mahdollisimman sujuvaa ja turvallista kaikin puolin.

Kuten jo edellisessä kokouksessa todettiin, oli tuomareita ilmoittautunut mukaan ennätysmäärä, ja tuomaritoiminta ja siihen liittyvät järjestelyt saivat kiitosta. Kahden päätuomarin järjestelmä todettiin toimivaksi, ja järjestelmää kannattaakin käyttää myös jatkossa jos siihen on mahdollisuus.

SM-kisojen jälkeen ajankohtaiseksi aiheeksi nousivat myös maajoukkueen koostaminen kansainvälisiin arvokisoihin. Valiokunta on aloittanut joukkueen koostamisen, ja maajoukkueen kokoonpano tullaan julkistamaan mahdollisimman pian.

 

3/15

Valiokunta kokoontui 23.2.2015 keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Lähestyvät SM-kisat ja niihin liittyvät järjestelyt olivat pääpuheenaiheena. Lisäksi keskusteltiin mm. vuoden 2016 kisajärjestelyistä.

SM-kisojen osalta keskusteltiin sarjajaosta ja monista käytännön järjestelyistä. Erityisesti ilahdutti ei-kilpailevien tuomareiden suuri määrä. Tuomareille tarkoitettu kokous järjestetään webinaarina ennen kisoja. Kisapäivänä tuomarien puhutteluun kutsutaan aiemmasta poiketen yksi edustaja per seura. Valiokunta pyytää seuroja ilmoittamaan tuomaripuhutteluun osallistuvan joukkueenjohtajan nimen 14.3.2015 mennessä (valiokunta[at]kahvakuulaurheilu.net).

Kokouksessa keskusteltiin lyhyesti myös kv-arvokisavalinnoista. Valiokunta ottaa paikan lunastaneisiin urheilijoihin yhteyttä heti SM-kisojen jälkeen.

Haku vuoden 2016 SM-kisojen ja Suomen cupin osakilpailujen osalta päätettiin avata lähiaikoina. Seuraa siis valiokunnan tiedotuskanavia jos seurasi on kiinnostunut järjestämään kansallisia kisoja ensi vuonna.

2/15

Vuoden 2015 kahvakuulavaliokunta kokousti toisen kerran maanantaina 26.1.2015. Kokous järjestettiin etänä Google Hangoutin kautta, ja kaikki valiokuntalaiset osallistuivat kokoukseen.

Yksi käsiteltävistä asioista oli valiokunnan ulkopuolisista henkilöistä koostettava tulosrajatyöryhmä. Työryhmätyöskentelystä kiinnostuneita ilmoittautui mukaan neljä. Työryhmän toimintamalli ja aikataulut tarkentuvat vielä, mutta kiinnostuksensa ilmoittaneisiin ollaan yhteydessä lähipäivinä.

Valiokunta käsitteli ja hyväksyi myös Suomen Cup -hakemukset. Osakilpailuja tulee vuonna 2015 olemaan seuraavasti:

  • Toukokuu, Biathlon ja naisten 24 kg tempaus, järjestäjä Lift Me Up
    Elokuu, LC ja OALC, järjestäjä Haapajärven Karateseura
    Loppuvuosi (aika ja laji tarkentuu vielä), järjestäjä Lahden Gentai

Valiokunta päätti kokouksessa myös hankkia tuomaripaitoja sekä budjetoida tietyn summan kisatietokannan palvelimen ylläpidon tukemiseen. Lisäksi keskusteltiin mm. valiokunnan kokouskäytäynnöistä.

1/15

Kauden 2015 kahvakuulavaliokunta kokoontui ensimmäisen kerran 29.12.2014. Kokous oli järjestäytymiskokous, jossa käytiin läpi pääasiassa tulevan kauden tehtäviä ja vastuualueita.

Kaudella 2015 kahvakuulavaliokunnassa tulee olemaan vastuuhenkilö ainakin seuraaville asiakokonaisuuksille:

  • Tiedotus
  • KV-asiat
  • Tuomaritoiminta
  • Säännöt
  • Budjetti
  • Koulutus
  • Maajoukkue
  • Tarpeisto

Kokouksessa tehtiin seuraavat päätökset:

  • Päätettiin esittää SM-kisojen 2015 osallistumismaksuksi 45 € ja veteraanikisojen osalta enintään 40 €. Osallistumismaksut päätettiin esityksen mukaisesti johtokunnan vuoden ensimmäisessä kokouksessa.

Kokouksessa keskusteltiin lisäksi mm. seuraavista asioista:

  • Painonnostoliiton talviseminaarin agenda kahvakuulaurheilun osalta. Seminaarissa käsiteltäviä asioista ovat mm. tuomarikortit, tulosrajat, koulutukset ja kv-valintakriteerit.
  • Tulevat investoinnit
  • Vuoden 2015 budjetti

Kahvakuulavaliokunta kokoontuu seuraavan kerran tammi-helmikuun vaihteessa.