Kahvakuulaurheilu.net

Tähän olisi kyllä mahtava saada kokeneiden nostajien vastauksia.

Minulla on tällä kokemuksella vakiintunut se käsitys että minulla tempauksen kehittyminen tehokkaasti vaatii pitkiä, jopa tunnin kestoisia, sarjoja. Joka toki koskee minulla koko lajiharjoittelua, mutta etenkin tempauksen kohdalla tämä tuntuu pitävän paikkaansa. Tosin nyt viimeaikoina en ole juurikaan pitkiä tempaussessioita tehnyt koska työntö vaatii minulla huomattavasti enemmän huomiota. Haluan kuitenkin olla tasavahva nostaja jonka työntö ja tempaus tulokset pysyy kutakuinkin tasaisina suhteessa toisiinsa. Minulla siis tempaus on melkein kokoajan ollut se vahvempi nostomuoto, tosin tässä on varmasti myös geneettisiä tekijöitä. Maastavedossa olen ollut alusta asti suhteellisesti vahvempi kuin kyykyissä. Eli lantiosaranaa hyödyntävät liikkeet olisivat minulle parempia kuin polven ojennukseen perustuvat liikkeet.

Sen sijaan yksittäiset työsarjat ei ole oikein vakuuttaneet tähän astisten kokeilujen perusteella, vaan määrä korvaa laatua. Varmasti noilla paikkansa on, ehkä etenkin lähempänä kisoja.

Ei kai siitä pääse mihinkään että nimenomaan tempaus on hyvin kahvakuulaurheilulle spesifinen suorite. Harvassa lajissa otteen vaatimus kovassa pacessa ja olkavarsien kestävyyden vaatimus hitaassa pacessa on yhtä kova. Esim juoksijat yms voivat varmaan työntää lyhyellä harjoittelulla koviakin tuloksia mutta tempaaminen vaatii lajiharjoittelua sitten kovemmin. Toki taustahan tuo riippuu, mutta .

Minulla ei kisatuloksia ole joiden mukaan voisi seurata kehitystä, mutta kun noita harjoituspäiväkirjamerkitöjä selaa ja muistelee niin tämmöisiä johtopäätöksiä nousee pitaan, kuitenkin aika tasaisin väliajoin on ollut jotakin generaattoriviritystä tai muuta intensiivisempää hässäkkää mukana jossa omaa suorituskykyä on tullut testailtua jossakin muodossa. Etenkin nyt 28kg ja 32kg kuulien kanssa tulee kokeiltua eri tyylejä mutta on vielä liian aikaista sanoa että mikä niiden kanssa toimii.

Kuitenkin tuntuu että kehitys minulla on tullut nimenomaan perustyöskeltelyn kautta. Sitä mukaa kun 24kg kuulilla (ja tätä nykyä 28kg kuulilla) on jaksanut tehdä enemmän työtä suhteessa aikaan (puhutaan noin tunnin treeneistä) niin sitä mukaa se välittyy myös 32kg kuuliin. Olipa sitten kyseessä työntö tai tempaus. Kikkailut erilaisten harjoittelumetodien kanssa itse 32kg kuulien kohdalla tuntuu lähes toisarvoisille, niillä toistomäärät ja työsarjojen pituudet kasvaa sitä mukaa kun keveämmät kuulien kanssa työmäärät nousee. Luulen että oma emäsyntini on viime vuoden aikana ollut liiallinen panostaminen 32 kilosiin kuuliin, olipa kyseessä sitten työntö tai tempaus. Ja 28kg kisakuulan puute oli iso ongelma jonka sain korjattua vasta hetken aikaa sitten. Nyt kun viikossa saa tehtyä 2 kpl tunnin mittaisia harjoituksia 28kg kuulien kanssa niin tuntuu että määrän ja intensiteetin kestävyys 32kg kuulien kanssa on lähtenyt aikamoiseen nousuun. Eli voin tehdä useampia ja kovempia sarjoja per treeni ilman että paikat porsii. 32 kiloisten jauhamisesta ei tuntunut olevan vastaavaa hyötyä koska kroppa ei antanut treenata määrällisesti paljoa, 28kg kuulat auttoivat tässä suhteessa. Mutta on vielä liian aikaista sanoa. Ehkä sitten ensi vuonna voi antaa valistuneemman vastauksen.

Mutta minulla siis meni 10 vuotta ennen treenaamisen aloittamista tupakoidessa ja urheilua vältellessä. Nyt treenivuosia meikäläisellä on about 4 joista vajaa 3 on kahvakuulaurheilua. Eli pohjakuntoa saa rakentaa vielä vuosia ilman huolta että tulee rajat vastaan. Siksipä perinteiset harjoittelumetodit (=yksi kova työsarja, pienet kokonaismäärät) ei minun kohdalla välttämättä toimi. Jos vahvaa (kestävyys) urheilutaustaa löytyy niin optimaaliset harjoittelumetodit on varmasti erillaisia kuin minulla.

Tai jotakin. Toivottavasti muut kertovat omista näkemyksistään.

En vastaa omasta näkökulmastani, kun en vielä ole oppinut koskaan oikein tempaamaan, ja nyt kun olkapäävammaa olen yli puolivuotta parannellut, niin parantelen melkovarmasti vielä toisen saman verran päälle.

Tempauksen tekniikoita on varmaan yhtä monta kuin tempaajaakin, on selvää että toiset tekniikat on epätaloudellisempia kuin toiset.. Liian kevyellä kuulalla tulee tehtyä väärin, kun jaksaa tehdä väärin ja raskaammalla taas huonoudet ja heikkoudet paljastuu nopeasti. Meidän Janin tempaamista kuvaa Laukaan 2014 Biathlonin tuomarin kommentti kaikkein parhaiten: "En ole ennen tuommoista tekniikkaa nähnyt, se näytti aika erikoiselta, mutta kyllä se sääntöjen mukaan kuitenkin meni "

Jani on teknisesti opetellut jokaisen lajin kantapäänkautta, eikä tempaus ole vieläkään sitä mitä sen pitäisi olla. Voimaa on, mutta sillä ei tee mitään kun kaikki ei vain loksahda kohdilleen. Forkut vaan menee tukkoon niin ne menee..

Tempaamaan oppii vain tempaamalla-sanonta pitää melko varmasti hyvin paikkaansa, toki on luonnonlahjakkuuksia, mutta kun nyansseja haetaan oikeille paikoille, niin on monta polkua josta astua harhaan ennen oikeaa..

Biathlonin treenaamisessa kevään SM-kisoihin Jani mokasi tempaustreenit ihan vain sillä, että niitä oli liian vähän. Työntö oli paljon "mukavampaa" ja sitä teki enenmmän

ymmärtiköhän kukaan mitä minä taas höpisin..

Tempaus on kompinaatio kestävyyttä, tekniikkaa ja otevoimaa.
Työntöön verrattuna yksi merkittävä tekijä pois:)
Itse tempausta ajateltuna kannattaa muistaa se mikä on riittävä määrä?
Missä menee treenikaudella järkevä tempausmäärä jotta
ei vedetä yli forkkua/tekniikkaa ja sitä kautta kämmenien
kestävyyttä. Tekninen taso myös vaikuttaa harjoitus määrään
itse tempausta tehdessä.
Mielekkyyttä pitkiin sarjoihin on tuoneet väliheiluri- ja pudotussarja
tempaukset. Sillä tavoin saa niitä minuutteja tehtyä.
Itse aikasarjan päälle tehdyt hanskatempaukset ja heiluri/korkea veto
treenit taas vaikuttaa otteeseen. Hanskalla myös pystyy
tempaamaan vaikka nahkat olisikin hellänä.
Hanskatempauksen hyvä puoli on myös että se opettaa rennonpaan
ja vartalosta tulevaan painonsiirtoon.
Otetreeninä myös farkkukävely ja muut roikottavat liikkeet.
Tempaus on myös paljolti kestävyyttä koko systeemissä.
Hyvä aerobinen kunto auttaa otteeseen ja pidempään
hyvään tekniseen tasoon. Tietenkin ylitreenaaminen ei hyvä
työnnössäkään mutta varsinkin tempauksessa se jarrutta kehitystä.
Tässä nyt jotain ajatuksia aluksi.
Enemmän tulosta olen saanut aikasarjalla kuin lyhyillä inttevalleilla.
Toimii kyllä raskaampaan kuulaan siirtymisessä mutta enemmän
käyttäisin vaikka raskasta kuulaa pudotus sarjan lähtö kuulana.

_________________
Kev:n treenit ke ja su klo18-19 yu-kentällä

Osteopaatillekko ?
http://www.suomenosteopaattiliitto.fi

No siis tempaus on kokoajan pyörinyt työnnön edellä, ehkä ensimmäistä vuotta lukuunottamatta jolloin ote oli rajoittava tekijä. Aika isossa osassa on sykkeet ja tuntuma kun olen määritellyt mikä on helpompaa ja mikä ei, mutta koitin poimia tänne huomioita viime vuodelta jolloin tein kovempia usein liki maksimaalisia sarjoja kutakin liikettä joten oma taso kummassakin liikkeessä oli aika lailla tiedossa.

-Kun ns "kuulajumpassa" esim 2 minuuttisen työntöosuuden jälkeen sykkeet on 160 niin saman tien perään tehdyn 2 min tempaussarjan jälkeen sykkeet on 150. Ja tuntuma on vastaava, eli jos tempausosuus tehdään suoraa työnnön perään niin se on selvästi helpompaa.

-Toki kovissa sarjoissa joissa on vaikka 4 min työntöä 28kg kuulilla ja sitten lyhyen tauon jälkeen 4 min tempausta kisanomaisesti 28kg kuulalla niin sitten tilanne on jo toinen, olkavarret alkaa olla kohtuu väsyneet eli lihaskestävyys alkaa tulla vastaan. Mutta sykkeet usein laskee.

-32 kiloisilla kun tein ns kuulajumppaa, eli 2 min työntöä, 1 min lepoa, 2 min tempausta, 1 min lepoa (j alusta) niin sama juttu: työntöosuudet raskaampia kuin tempausosuudet ja jos esim olkavarsien ojentajat alkoi väsyä niin tämä ilmeni työntösarjojen aikana.

-Kun 30 työntöä 32 kilon kuulilla oli kova juttu niin 35 tempausta per käsi oli aikalailla vain siitä kiinni miten rikki/kipeiksi antaa kämmenten mennä eli onko tarkoitus tehdä vielä lisä sarjoja työsarjan päälle. Kun 40 työntöä onnistui testinostossa niin se oli varsinainen merkkipaalu ja auringonpaiste tähän risukasaan, tempauksen osalta 80 tempausta oli ollut jo pari kuukautta kiinni lähinnä siitä että miten rikki kämmenien olisi antanut mennä. Toki erillisinä päivinä, tuon 40 työnnön jälkeen ei välttämättä olisi kovin kummoisia tempaustuloksia tullut koska se vietiin aivan loppuun asti.

-Kun 32 kiloisilla 7 toistoa oli kova sana ja palveli puhtaasti perusvoiman kehittämistä, niin 15 toistoa per käsi tempauksessa ei ollut oikeastaan mitään lähinnä kämmenten kestävyys (heikosta otteesta johtuen) tuli vastaan. Mutta tuolloin puhutaan vielä työnnön osalta kuitenkin ihan perusvoimasta, tempaus oli jo lihastasolla muuttunut kestävyyssuoritteeksi. Siksi epäsuhta on suuri, sitten kun työnnössä pääsi kestävyyden piiriin niin tempauksen etumatka alkoi kuroutua umpeen.

Tuossa jotakin vuosien varrelta. Kuten alussa mainitsin niin tarkemmin omasta tasosta pysty puhumaan vasta viimeisen vuoden ajalta kun aloin tekemään oikeasti kovia moni minuuttisia sarjoja joissa mentiin jo aika lähelle maksimia ja tätä myöten myös submaksimaalisia sarjoja pystyy katsomaan paremmin. Etenkin alkuaikoina ote oli niin heikko että työntöä olisi jaksanut tehdä pitempään kuin tempausta vaikka sykkeet ja tuntuma keveämpiä olisi temmatessa olleetkin. Varmaan se kaksi vuotta meni siihen että otteen sai muun kunnon tasolle tai jopa ohi (minulla tuntuu olkavarret olevan heikoin lenkki). Tällä hetkellä otteen pitävyys on ongelma vain jos säästelen magnesiumin kanssa säästääkseni kämmenet kipeytymisiltä, lähinnä 32 kiloisilla.

Laitetaas lisää pohdinta tuohon alkuperäiseen kysymykseen.

Itse olen otteen voimiin kiinnittänyt huomiota aika paljon. Maastavedot olen tehnyt noin 4 senttisellä huonekaluputkella, leuanvedot porrasaskelmalla ja välillä olen roikottanut kahvakuulia pyyhkeestä. Ainakin siinä vaiheessa kun aloin tekemään yli 20 toistoa per käsi 32 kiloisilla niin olin huomaavinani että otekestävyys parani aika merkittävästi.

Samoin tuossa samassa vaiheessa (eli tempaus about 20 toistoa per käsi 32 kilon kuulalla) huomasin että ns ranskalaiset punnerrukset auttoi minulla aika paljon olkavarren ojentajalihasten kestävyyteen tempauksen kohdalla. Tosin olen testannut tuota vain yhden kerran, nyt aloitin noiden tekemisen uudelleen. Saapa nähdä miten nyt. En muista (enkä jaksa alkaa kaivamaan) että aloinko vasta tuolloin tekemään staattisia yläpitoja tempauksen yläasennossa.

Jotenkin tuntuu että tämä siirtymävaihe etenkin 32 kiloisiin on monessa mielessä mielenkiintoista aikaa: voimaa ei ole tarpeeksi, vai eikö sittenkään kestävyyttä ja onko ongelma aerobisessakestävyydessä vai lihaspuolen kestävyydessä, vai onko lihaskestävyyden ongelma heikoissa voimatasoissa, vai onko ongelma tekniikassa. Ja onko tekniikkaongelmien syynä heikot voimatasot (kuten Klokov antoi ymmärtää painonostosta, eli tekniikka rakentuu voimatasojen ympärille). Vai onko voiman hankinta jo liian isossa roolissa harjoittelussa.

Minulla on melkein päinvastainen näkemys Simo K:hon verrattuna. Työnnössä nimenomaan on mahdollista ajaa kroppa tilttiin liikaharjoittelulla, kroppa alkaa yksinkertaisesti pettää kohtuullisen isojen painojen alla. En tiedä sitten että kertooko tämä siitä että alussa panostin enemmän tempaamiseen joten kroppa alkoi sietää sitä enemmän suhteessa työntämiseen, etenkin ensimmäisiin LC-kisoihin valmentautuminen näin jälkikäteen katsottuna vaikutti tälle (LC:n ja tempaamisen suhde oli tasainen läpi kauden, eli heiluriliikkeitä tuli se 2 kertaa enemmän kuin työntöä) ja LC-kisojen jälkeen työntö oli heikentynyt aika paljon suhteessa tempaukseen.

Sisäsoututreeni voisi olla hyvä apu tempaukseen.

Tempaus on ollut todellinen murheenkryyni, joten voin lähinnä kertoa, mikä ei toimi. Kaikkein pahin moka lienee ollut tehdä liian kovalla pacella. Edes jotain tolkkua hommaan sain hidastamalla tuonne 12/min paikkeille ja senkin alle. Toisaalta n.s. pysäytetty tempaus menee minusta jo liian staattiseksi.

Nähdäkseni on jauhettava ensin kevyillä pitkää tai volyymia ja sitten raskaampaa kehiin väliheilureilla ja muilla konsteilla helpotettuna. Intervallit ei ainakaan minulla toimi.

Pahin tekninen moka on ollut liian aikainen kiihdytysvaihe, se syö otteen takuuvarmasti nopeasti.

_________________
Näin käy kun saku ottaa liikaa punttia:
https://youtu.be/qBt3kk1pNTk

Myrskylän mies jyrää:
https://youtu.be/1H_JzBVqkuI

Mulla on ollut aivan alusta saakka tempauksessa suurin haaste ote ja sen kestävyys. Biathlon varsinkin on aiheuttanut sitä, että tempaus jää aina alakanttiin siitä, mikä se kunnon puolesta tulisi olla. Työntö on aina ollut minulle se helpompi laji, ja olenkin kisoissa vetänyt sen täysillä ja tempaus on sitten tehty niillä paukuilla, mitä työnnöstä on jäljelle jäänyt. Nyt kun olen treenannut pelkästään 24 kg tempausta silmällä pitäen, otetta on helpottanut se, että tempaustreeni on aina ensimmäisenä ja työnnöt ja muut vasta sen jälkeen. Tulosta on alkanut tulemaan osittain sen ansiosta. Toki alla tulee olla hyvät lämmittelyt, mutta sellaisilla menetelmillä, ettei otevoimaa heikkene lämmittelyn aikana (esim. Rajalan Jukan käsivarsijumppa, useamman minuutin lämmittelysarja kevyellä kuulalla sekä muutama toisto tempausta useammalla kuulapainolla). Huomasin myös se, että tahdin tulee olla suhteellisen reipas (15+) ja kuulan tulee pysyä tasaisessa liikkeessä, muuten forkut menee tukkoon ensimmäisen minuutin aikana, jos joudun pidempään seisomaan yläasennossa. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että lähtökohta on tällä hetkellä pitää tahti reippaana ja kasvattaa aikaa pikkuhiljaa.

2 tempausta /vko, josta toinen määrä treeni ja toinen
nopeampi tempoinen kausista riippumatta treenin sisältö
vain eripainotteinen.
Milloin liikaa? Viimeistään silloin kun forkku ei ole palautunut,
tai olkapäät väsyneet vaikka muusta treenistä. Kyynärpää
kivut, tennis-golf-yms lääkäreiden hienoja termejä.
Yksi selvä toppuuttelun aika on kun kuulan kosketuskohta
polttaa(kipu) tempauksessa tai työnnössä.
Edellämainittuihin perustaa tekee korkealla oleva perusrasitus
jonka tempaus/extra harjoitteet provosoi.

_________________
Kev:n treenit ke ja su klo18-19 yu-kentällä

Osteopaatillekko ?
http://www.suomenosteopaattiliitto.fi

Juu aivan totta! Pikkuhiljaa onkin tarkoitus hidastaa tahtia ja lisätä aikaa samalla. Treeneissä onkin menossa sellainen Pacen kokeiluvaihe, että katsotaan mikä on tällä hetkellä se optimaalisin vauhti, millä saan mahdollisimman paljon toistoja aikaan nähden. Uskon, että se kyllä tasoittuu pikkuhiljaa. Mä tosiaan ekan kerran tempasin 24 kiloista joulukuun puolivälissä ja kaikki on sen suhteen ihan uutta. Sen olen huomannut, että vaikka se nyt on huomattavasti painavampi kuin 20kg, niin silti se tuntuu jotenkin teknisesti helpommalta temmata kuin 24kg. Tiedä sitten onko se vaan mun päässä vai real deal

Niin, kyllä kropan saa tilttiin työnnöllä hyvin myös.
Mutta se että jos saat käden ylirasittumaan, silloin menetetään
paljon hyvää spesifiikki harjoitus aikaa. Kun yksinkertaisesti
ei pysty tempaamaan, ei kevyelläkään. Työnnössä taas tilanne
esim keveisiin työntöihin ei ole niin invalisoiva. Ainut mitä kovina
harjoitusvuosina 2009-12 työnnössä mitä sain invalisoivaksi kiviksi
treeniä ajatellen oli hyppääjän polvi. Treenaamaan pystyi kuitenkin.
Treenikilot oli kovina viikkoina yli 100000 kg.
En ehkä osaa selittää tuota paremmin.

_________________
Kev:n treenit ke ja su klo18-19 yu-kentällä

Osteopaatillekko ?
http://www.suomenosteopaattiliitto.fi

->Tästä on ollut aiemminkin puhetta ja kiinnostaa minuakin yhäkin Lähtökohta on varmaan olla se minkälaista otevoimaa tarvitaan tempauksessa. Otteeseen kohdistuva voimahan on suurempi kohdassa, jossa kuula leikkaa heiluriradalla voimakkaammin sisälle (klo viidessä). Siksi oheistreeninä pelkästään staattisen otekestovoiman harjoittelu (esim matalat heilurit, roikkuminen, kuulien kanniskelu) ei tunnu perustellulta, vaikka silläkin on paikkansa.

Itse olen ajatellut, että asiaa ajaisi paremmin esim. rivet, korkeat heilurit tai sitten joku muu tapa, jos itse tempaamista ei lasketa.

Eikö käteen kohdistuva "voimapiikki" klo viidessä ole juurikin dynaaminen (=muuttuva?) eikä staattinen? Siksi tarvittaisiin juuri dynaamista eikä staattista maksimiotevoimatreeniä?

Jos voiman harjoittamisen kannalta katsoo niin tietyllä tapaa enemmän merkitsee nivelkulmat kuin se että onko liike dynaaminen vai saattinen. Staattisella maksimivoimailulla esim penkkipunnerrusta pitäisi harjoitella kolmella eri tangon asennolla jos haluaa vahvistaa koko liikerataa. Eli rinnalta, puolesta välistä ja lähes tulkoon suorilta käsiltä. Näin äkkiä ajateltuna otteen kokonaisten maksimivoimien harjoittamiseen riittää kolme sormen asentoa. melkein suora, puoliksi kiinni oleva nyrkki ja kiinni oleva nyrkki. Toisaalta luulen että tämä ei taas vaikuta lihasmassasta saatavaan voimaan eli perusvoimaan. Eli jos vaikkapa staattinen otevoimailu kehittää forkun lihaksia suuremmiksi niin tämä taas vaikuttaa otteen voimaan koko sen alueelta, eli pitää erottaa toisistaan hermostollinen maksimivoima ja (lihaksiin perustuva) absoluuttinen voima. Tosin varma en ole, mutta sen mukaan mitä itse aihetta ymmärrän niin näin on.

Ja nivelkulmien kannalta katsottuna tempauksen ote on lopunviimein staattinen, kovin suurta otteen muutosta ei esiinny. ja siis jos maksimivoimia saattisesti harjoittaa niin suorituksen kokonaiskesto ei saisi ylittää 5 sekunttia eli tuossa vaiheessa esim pyyhkeellä nostettu/nostetut kahvakuulat pitäis tulla tonttiin. 15 sekunttia taisi olla taas se aika joka alkaa kuvastaa puhtaasti kestovoimaa/lihaskestävyyttä.

Toki staattisten ja dynaamisten voimaharjoitteliden kanssa pitäisi muistaa se että jollakin se maksimivoima pitäisi saada jalostettua lajia tukevaksi. Esim yksi hyvä esimerkki on 1950-1960 Yhdysvalloista jossa painonnostoa lähdettiin kehittämään staattisten voimatreenien kautta, eli paikalleen asetettua tankoa vedetiin isometrisesti eri korkeuksilla. Sikälihän tuossa ei ole mitään vikaa koska oikein toteutettuna voimaa saadaan tuollakin tavalla, mutta kun se ei palvele lajin vaatimaa lajitaidon kehittymistä. Venäläiset puhalsi vasemmalta ohi koska he keskittyivät paljon lajitaitoihin. Mutta tämän ei pitäisi olla meidän kahvakuulapuolella ongelma koska kuitenkin ne kisanostot ovat varsin keskeisessä roolissa harjoittelussa.

Tuossa aeimmassa topikissa oli puhetta että missä vaiheessa vaikkapa työntö muuttuu voimaurheilusta (lihastasolla) kestävyysurheiluksi ja itse päättelin että 20-30 toiston jälkeen maksimivoimaomiansuuksilla merkitystä... Toisaalta raskaampien painoluokkien urheilijat ovat yleensä myöskin lihaksikkaampia ja myöskin tempaustulokset on kovempia... Ja esim Denisovin forkut on melkein yhtä paksut kuin hauikset. Toki eipä Denisovkaan kovin vahva ole, maastaveto oli Youtuben mukaan 2,5x omapaino joka ei kovin kummoinen ole jos voimaurheilijoiden tuloksia katsoo. Eli tästä voisi vetää semmoisen johtopäätöksen että kahvakuulaurheilijat ovat kohtuullisen lihaksikkaita, mutta itse maksimivoimaominaisuudet ovat suhteellisen matalat suhteessa lihasten määrään. Eli lihasmassa on jalostettu palvelemaan kestävyyttä, ja tarkoittaako tämä sitä että puhdas bodaaminen palvelee lajia etenkin jos asiaa ajattelee vuosien päähän (eli että hankittu lihasmassa saadaan jalostettua voimasta kestävyytteen). Tämä on jo aika pitkälle vedetty johtopäätös, jota en voi olla kirjaamatta ylös nyt kun se mieleen tuli.

Toisaalta suhteellisesti kovempia tuloksia tulee alemmista painoluokista joissa monet nostajat ovat varsin kestävyysurheilijamaisia. Toisaalta miten paljon nostaisi, olisi nostanut, esim 15-20 kg raskaampi Rudnev?

Mutta palatakseni tempauksen otteeseen ja sen kehittämiseen niin: Enemmän katsoisin liikkeiden toistoalueita ja kestoa kuin että liikkeitä itsessään. Se että onko otteen kestävyyttä kehitetty etuheilureilla vai pyyhepidoilla, on melkein toisarvoista kunhan toistomäärät (20-30+) tai pidon pituus (15sek+) palvelee kehitettävää omanaisuutta, eli paikallista (=forkun) lihaskestävyyttä. Toki etuheilurin etuna/haittana on se että se harjoittaa myös koko takaketjua. Harjoitusohjelma taas sitten määrittää että olisiko parempi tehdä otespesifimpää pyyhepitoa, vai kokonaisvaltaisempaa etuheiluria. Pyyhepidoilla saa ainakin takuuvarmasti forkut väsytettyä kunnolla, kun taas etuheilurilla mahdollinen ongelma kohta on että tuleeko vastaan hapenottokyky tai takaketjun lihaskestävyys?

Muistatko yhtään että mitkä oli vaihteluvälit?

Minulla voisi sanoa että läpi vuoden tuppaa menemmään 80 000 kg viikkomäärissä, lepoviikoilla pyrin puolittamaan nostomäärät. Eli kausittaista vaihtelua ei välttämättä kovin hurjasti tule minulla, toki esim tuleva voimakausi taitaa tehdä loven kuulaharjoittelun määriin. Tästä syystä akuutit rasitusvammat tai paikalliset liikarasitusoireet ei välttämättä minulla sinällään haittaa?

Tosin tuo Pyykkösen mainitsema hermostollinen ylirasitus on sitten minun kohdalla paikkansa pitävä, tosin luulen että isossa roolissa on meikäläisen alkuun kohtuu heikko pohjakunto ja kohtuu suuret määrät. Muutamassa kuukaudessa harjoittemisen aloittamisesta viikottaisen harjoitusmäärät oli 50 000-60 000kg. Volyymi ei ole paljoa minulla noussutkaan muutamassa vuodessa (noin +10 000kg per vuosi), mutta intensiteettiä on voinut lisätä pikku hiljaa sekä siten että kuulapainot on luonnollisesti kasvaneet mutta myös kovempia sarjoja ja harjoituksia voi tehdä useammin.

Lihastasolla siirtymä 32 kiloisiin oli minulla ensimmäinen brutaali vaihe. Lapa- hartia- ja niskaseutu oli triggereitä täynnä kun pyrin 3-4 minuuttisiin sarjoihin, nimenomaan työnnössä. Minun perisynti olikin se että minulla ei ollut paria 28 kiloisia kuulia. Eli suoraa 24kg kuulista 32kg kuuliin. Vähän turhan iso rako jää noiden kahden väliin... Omaa suoritustasoa en Biathlonin suhteen tiedä 24 kilosilla, mutta luulen että 70-80 työnnön ja 170-180 tempauksen paikkeilla olin ainakin testinostojen perusteella.

Ok, eli tempauksessa siis otteeseen kohdistuva voima on dynaaminen (muuttuva), mutta sormien asento on staattinen (pysyvä). "Dynaamisella maksimiotevoimatreenillä" viittasin treeniin, jossa otteeseen kohdistuu lyhytaikainen muuttuva voima, mutta jos dynaamiseen treeniin liittyy aina jonkin kehon osan liike (eli tässä vaikka sormien puristuminen yhteen), niin sitten kirjoitin väärin ja tarkoitin muuta.

Mietin siis lähinnä oheistreeniä, että onko otetta hyvä treenata vain liikkeillä, joissa otteeseen kohdistuu tasainen voima vai liikkeillä joissa tarvitaan hetkellisesti isompaa voimaa. 10 sekuntia (tai 5s) kestävä treenikin kuulostaa aika pitkältä, kun tempauksessahan se on ihan lyhyt aika, jolloin otevoimaa tarvitaan enemmän? Siksi ajattelisin, että esim. ne rivet raskaalla kuulalla ajaisivat asiaa.

Joskus tein gripperiä lyhyitä nopeita sarjoja ja pitkiä rauhallisia
jopa 6min sarjoja. En saanut suurta otteen parannusta aikaan
työhön nähden.
Otteessa pitäisi kuiten muistaa että tempauksessa tehoon
, siis otekestävyyteen vaikuttaa koko kehon lihas/Faskia ketjun
toimivuus. Tarkoitan että eristävillä liikkeillä otevoiman
kehittyminen ei tuota kovin suurta tulosta tempaukseen
siirryttäessä. Sanoisin että lajinomaiset harjoitteet ovat parhaita.
Heilurikin, kun sen verran korkeana ehkä klo 4:ään asti
että oten kevennetään/aukaistaan.

Secondille että vai oli 6 vkoa sisältävä pk kausi jossa 2 rytmitystä
kevyt,keski, raskas. Ja tuo 6vkon raskas oli se huippu kilomäärä aina.

_________________
Kev:n treenit ke ja su klo18-19 yu-kentällä

Osteopaatillekko ?
http://www.suomenosteopaattiliitto.fi