Mä kuulun tietysti ajattelutavoiltani marginaaliin useammassa kuin yhdessä suhteessa, mutta mun mielestä naisten ja eritoten iäkkäämpien naisten ongelma on vastuksen vältteleminen tekosyyllä millä tahansa.
Tiedän, että kärjistän, mutta teen sen tarkoituksella herättääkseni ajatuksia.
Kokemukseni kuulakouluttajana ei ole kovin suuri, mutta muutaman viimeaikojen kokemuksen nojalla sanoisin, että opeta kolme liikettä kolmenkymmenen sijaan ja alusta alkaen isolla painolla.
Annoin viime viikolla privaattitunnin noin kolmekymppiselle naiselle työpaikan salilla, missä on 12-16-20 lujateräskuula parit. Oppilas oli tullessaan sitä mieltä, ettei voi tehdä mitään kun ei täällä ole "kaseja". Opetin heilurin, rinnallevedon ja punnerruksen. Päädyin opettamaan kahden käden heilurin kaksikymppisellä, kun kevyemmillä se ei mennyt oikein, rinnallevedossa ja punnerruksessakin tehtiin kuudellatoista, jotta tietyt seikat menisi perille (vielä kuudellatoistakaan ei työnnön allemeno onnistunut, siksi tyydyttiin vauhtipunnerrukseen).
Toinen esimerkki oli GS Liedon ulkotreeneistä toissa viikolta, parikymmentä ihmistä paikalla, joista valtaosa "treenasi" niin kevyellä kuulalla, että oli varaa tehdä perusliikkeetkin ihan päin h**vettiä ja tunnin lopussa ei ollut edes hiki. Sitten piti vetäjän keksiä vaikka minkälaisia hiihtoliikkeitä, että niillä "tyhjänheiluttajilla" olisi jotain tekemistä.
Naiset kantaa mukisematta kaksikymmentäkiloisen lapsen sänkyyn yläkertaan jos se on vaikka kipeä ja nukahtanut sohvalle, kaupasta kannetaan kaksi viisitoistakiloista muovikassia autoon/bussiin, käsilaukkukin on varmaan jo nelikiloinen jne. Ja sitten kun treenataan, niin jotenkin se neljä kiloa kuulostaa ihan hyvältä.
Älkää nyt ihan niin helpolla itseänne päästäkö, teissä on voimaa vaikka kuinka, kun vaan uskoo sen, että treenissä saa joskus pinnistellä kovaakin, saa oikeasti väsyä ja se kun nainen ponnistaa voimansa äärimmilleen ja saa ison painon liikkeelle on todella paljon seksikkäämpää kuin se että pystyy lukemaan samalla kun treenaa.
Tähän loppu vuodatus, tämä ei ollut suunnattu mitenkään ihan asiallisen kysymyksen esittäjälle, purinpahan vain turhautumista