Sisäinen filosofi alkoi nostaa päätään tuossa treenejä suunnitellessa ja rupesin miettimään treenaamisen fiiliksiä, rentoutta ja sensellaista. Usein (ainakin itsellä) painon nostaminen (on se sitten kahvakuula, omapaino punnerruksessa tms. tanko tai mikä tahansa) tapahtuu vihaisella "nyt perkele nostan" asenteella. Rutistetaan ja väännetään painoa haluttuun suuntaan kuin viimeistä päivää. Mieleen sitten juolahti, että olisiko suoritus kovin erilainen, jos alkaisi ajatella painoa "kaverina". Tarkoitan että alkaisi ilon kautta hakemaan sitä nostoa ylös. Jännittynyt vihainen fiilis kuitenkin ainakin omien kokemusten mukaan luo kovaa lihasjännitystä ja tekniikasta tulee suoraviivainen ja jykevän oloinen. Olisiko rennolla fiiliksellä nostettaessa liike sitten kevyempi, rennompi ja sulavampi? Päätin sitten alkaa seuraavissa treeneissä testailla, jos hymyilisi liikkeitä tehdessään ja hakisi mahdollisimman rentoa tekemistä, katsotaan mitä tästäkin tulee....
Onko muilla täällä kirjoittelevilla kokemuksia moisista hommista. Tuleeko pään sisäisiä liikkeitä ja niiden vaikutuksia nostoihin mietittyä yleensä ollenkaan? Itsellä ainakin juuri nuo esiin nousevat fiilikset tuntuvat koko kropassa samallalailla kun jos suuttuu tms. Kun on vihainen niin on koko kropalla vihainen ja kun on iloinen niin sitten on koko kropalla iloinen. Onnistuuko noiden fiilisten vieminen treenaamiseen?
Kukapa näitä miettisi, jos en minä...