Kahvakuulaurheilu.net

Keskustelufoorumi
Tänään on To Maalis 28, 2024 8:21 pm

Kaikki ajat ovat UTC




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 13 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Re: Miksi treenaat noin?
ViestiLähetetty: La Tammi 09, 2016 2:56 pm 
Poissa
Ei vain toiminnallista vaan ultratoiminnallista
Avatar

Liittynyt: Ke Loka 08, 2008 1:16 pm
Viestit: 2501
Olen treenannut oikeastaan aina enemmän tai vähemmän tuntuman kuin tarkan ohjelman mukaan, koska saan hyvin helposti jumeja ja ylirasitusoireita ja se on iän myötä vain korostunut. Tunnen kropassa, onko se valmis ottamaan vastaan voima-, teho- vai kestävyystyyppistä palauttavaa liikuntaa. Eli pidän jatkuvasti karkeaa suunnitelmaa muutamaksi päiväksi eteenpäin, mutta fiksaan sitä tuntemusten mukaan. Tunnustelen olotilaa herätessä, matkalla salille ja lämmitellessä ja sen perusteella vasta päätän tarkemmin mitä teen.

Vaikeaa on usein päättää, pyrkiikö keskittymään enemmän heikkouksien vai vahvuuksien parantamiseen. Vammat pitää ottaa huomioon ja pään kestäminen kun aika monen lajin kohdalla on tullut jo ajettua itsensä henkisesti piippuun. Epämiellyttäviä harjoituksia on pakko tehdä, mutta ei treenaamaan meneminen saisi jatkuvasti pelottaa.

Päivästä toiseen hirveille hapoille ajaminen tuskin muutenkaan sopii ainakaan tässä iässä. Ehkä vaikeinta on tietää, mitä jättää tekemättä, mikä on turhaa ja muulta pois.

_________________
Näin käy kun saku ottaa liikaa punttia:
https://youtu.be/qBt3kk1pNTk

Myrskylän mies jyrää:
https://youtu.be/1H_JzBVqkuI


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Miksi treenaat noin?
ViestiLähetetty: La Tammi 09, 2016 8:41 pm 
Poissa
Kaikkien pääkouluttajien äiti

Liittynyt: Ma Syys 28, 2015 7:19 am
Viestit: 168
Helppoa :)

Lajitreeni: Kallelta saatu ohjelma. On näin aloittelijalle vain helppo kattoa mitä tänään tehdään. Taivotteena jaksaa 10min LC24sta ja saada joku säällinen tulos. Omat fiilis- tai filosofiapohjaiset treenit on tod. näk. paljon huonommat kun kokemus puuttuu.

Välipäivinä aerobista: jouksu, crossari tai Secondilta apinoitu LC-jumppa. LC-jumppaa teen, jos on kaksi välipäivää lajissa tai lajitreenit kevyitä. Siinä saa hyvin tekniikkaharjoitusta liikunnan lisäksi. Joskus kuulajumppaa myös paikallisten porukoiden kanssa.

Liikkuvuus ja vennyttelyjuttuja teen monta kertaa viikossa. Ne parantaa tasapainoa ja käy ihan työstäkin monet. Olo rankkojen treenien jälkeen on parempi kun venyttelee säännöllisesti.

Tässä aloittelijan ajatukset. Kaksi kuulaa liikkunut nyt 8kk ja yksi 1,5v. Ekan vuosi meni laihduttaessa -25kg ja elimmistöä herätellessä 20v. urheilutauon jälkeen. Tulee tehtyä jotain kun laittaa (kisa)tavoitteita.

_________________
Es ist immer zu früh, um aufzugeben.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Miksi treenaat noin?
ViestiLähetetty: La Tammi 09, 2016 10:10 pm 
Poissa
Villalangan mitalla

Liittynyt: Ke Loka 02, 2013 8:09 pm
Viestit: 664
Kuulia oon nostanut kohta kolme vuotta. Aluksi Eveliinan valmennuksessa, sitten Kallen valmennuksessa melkein puolitoista vuotta. Ennen kuulien nostamista aina liikkunut jollakin tavalla; korista, tennistä, esteratsastusta, punttista, juoksua.. Sitten välissä on pari lastakin tullut, jotka välillä hidastaneet tahtia.

Se, miten nyt treenaan, on aikalailla jatkumoa Kallen valmennuksesta opitusta höystettynä oman fiiliksen mukaan säätämisellä. Välillä on enemmän aikaa treenata, välillä aika treenata on joskus kymmenen jälkeen illalla, kun aamulla pitäisi olla kahdeksalta töissä. 8)

Noin yleisesti tarkoituksena olisi nostaa voimatasoja perusliikkeissä, jotta painavampienkin kuulien nostaminen sujuisi. Koska en ole erityisen vahva, uskoisin, että pidemmällä tähtäimellä (1-2v) tästä on hyötyä, vaikka mitään välitöntä siirtovaikutusta kuulan nostamiseen ei olisi. Omasta mielestä olisi lisäksi hyvä tuoda työntöön lisää sähäkkyyttä nopeusvoimatreenin tms kautta, mutta en ole vielä ihan varma mikä siihen olisi hyvä tapa.

Viime kuukausina laihdutin noin 5kg, joka vähän söi tahtia. Voimatreeni ja painavammilla kuulilla hidastahtinen treeni tuntui sujuvan ihan ok kalorivajeellakin, mutta varmaan kehitys ei ollut optimaalisinta.

Nyt lyhemmälle tähtäimellä olisi seuraavat viikot tarkoitus yrittää nostaa kestävyystasoa niin, että SM-kisoissa olisi mahdollista tehdä kohtalainen tulos lc 16kg. Eli ts voimatreeni jää varmaankin hetkeksi vähemmälle (n 1 krt/vk (no en sitä viime kk ole paljon useamminkaan saanut tehtyä :oops: )) ja tarkoituksena on nostaa kuulaa noin joka toinen päivä tehden aikasarjoja kisapainolla. Varmaankin joka kolmas tai neljäs kuulatreeni on biatlontreeni 16-20kg kuulilla, koska myös siinä lajissa on tarkoitus kilpailla myöhemmin keväällä. Ennen SM-kisoja jossakin välissä ajattelin yrittää tehdä ryppään maksimikestävyystreeniä. Vielä on epäselvää millä toteutuksella tarkemmin.

SM-kisojen jälkeen koitan taas panostaa jonkin aikaa voimaan enemmän. Oon vähän miettinyt, että jos nyt SM-kisoihin asti kuulatreenien loppuun teen hyppyjä (hyppynaru/kyykkyhyppy) kestävyyden ja kimmoisuuden kasvatus mielessä, niin SM-kisojen jälkeen voisi olla hyvä siirtyä hyppykyykkyyn yms. maksimivoimatreenin rinnalle.

Alaselän kanssa on ollut välillä ongelmaa. Nyt tuntuu pysyvän hyvänä, kun keskivartalotreeni on pysynyt mukana. Toisaalta painavalla kuulalla tempaus on ollut pois, joten voi olla siitäkin. Mutta joskus kipeytyi lc:stäkin ja nyt ei ole enää ollut ongelmia siinä.

Ilmojen salliessa pitäisi taas yrittää ehtiä juosta hidasta pidempää lenkkiä. Itsellä juokseminen sopii hyvin kuulan nostamisen välipäiville, jos matka pysyy kohtuullisena. Yli kahden tunnin lenkkejä aloittelen varmaan vasta SM-kisojen jälkeen, tarkoituksena olisi juosta ensi vuonna ainakin yksi maraton. Lisäksi loppukesästä tarkoituksena osallistua swim-run-kisohin, joten uinti tulee mukaan jossakin vaiheessa.

Saa sitten nähdä mikä on lopputulos, kun aikaa treeniin ei keskimäärin päivisin kuitenkaan ole paljoa ja monta muuta asiaa hämmentää soppaa. Se on kiva, että tällä hetkellä tuntuu kaikki paikat olevan kunnossa ja palautuminen treenistä nopeaa. Ja yleisesti ottaen ollut kiva treenata.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Miksi treenaat noin?
ViestiLähetetty: Su Tammi 10, 2016 4:55 pm 
Poissa
Satku
Avatar

Liittynyt: Su Tammi 27, 2008 6:05 pm
Viestit: 4324
Paikkakunta: Kuusamo
Kun vähitellen ajatus on siirtynyt valmennuksen puolelle niin harjoittelu on jonkin aikaa ollut testailevaa ja vaikutuksien haistelua.
Taustana itsellä kun on kestävyysurheilu(hiihto) ja voimannosto niin GS menée siihen väliin. Molempia ominaisuuksia tarvitaan. Etenkin kestävyysurheilun eri osa alueitten kehittämistä.
Itse harjoittelun ideointiin on koko ajan "korvat" auki ja mikä kolahtaa rintaan "sillä tavalla" testaan sen tilaisuuden tullen ja jos isotöinen niin testautan valmennettavalla :D
Pyrin pitämään treenaamisen mahdollisimman yksinkertaisena ja kun tietyn alueen/tason painotus niin se myös on fokus! Liian monen asian huomioiminen yhdessä harjoituksessa/jaksossa kadottaa ideaa.

_________________
Kev:n treenit ke ja su klo18-19 yu-kentällä

Osteopaatillekko ?
http://www.suomenosteopaattiliitto.fi


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Miksi treenaat noin?
ViestiLähetetty: Ma Tammi 11, 2016 8:30 pm 
Poissa
Ei vain toiminnallista vaan ultratoiminnallista

Liittynyt: Su Marras 20, 2011 1:11 pm
Viestit: 1994
pyykkonen kirjoitti:
Usein mukana on kuitenkin myös joku "valmennusfilosofinen" perusajatus. :)


Paljon ja väärin.

Omaa urheilutaustaa siten että 10 vuotta tupakan polttoa ja liikunnan välttelyä. Noin 4-5 vuotta sitten aloin aktivoitumaan kun jätin tupakan polton ja tajusin että runsas liikunta on paras tapa pysytellä tupakasta pois. Kuulatreenejä tosimielessä takana kolme ja puoli vuotta. Onneksi sentään työ vaatii jonkinlaista liikkumista joten treenivolyymin sieto oli heti alusta aika hyvä vaikka suorituskyky oli mitätön.

Tavoitteena se että joku päivä peilistä takaisin tuijottaa mitättömyyden sijaan keskinkertaisuus, eli CMS tason kaveri.

pyykkonen kirjoitti:
Kysymys harkkapäiväkirjoja täällä pitäville. Miksi treenaat tuolla tavalla kuin treenaat? Miten päädyit tuollaiseen malliin?


Saksalaisten suotajien harjoittelun tunnuslukuihin ja treenien sisältöön törmäsin ja päätin alkaa niitä toteuttamaan omassa harjoittelussa. Aika paljon tullut niin hiihtäjien kuin juoksijoidenkin harjoittelua luettua ja jossakin määrin olen omaa harjoittelun ohjelmointiin koittanut elementtejä tuoda, mutta kaikkineen tuo soutajien malli on semmoinen johon tulee palattua ja se tuntuu tämän lajin kannalta kutakuinkin järkevälle. Eli oman harjottelun tunnusluvut lyhyesti ja jotakin analisointiakin:

-noin 600 tuntia harjoittelua vuodessa (siis mitä yleensä kansallisen tason urheilijat tekee). Vuosien varrella määrät ei ole kasvaneet vaan kovien harjoitusten osuus on kasvanut. Yksi puolen vuoden jakso oli jolloin väänsin noin 20 tuntisia viikkoja, mutta se oli silloin ja nyt on nyt. Hiton hyvää pohjien rakentamista tuo varmasti on ollut, nykyään joku 3 tuntinen kovahkokaan pitkälenkki ei vedä kroppaa tiltiin.

-noin 9-10 tuntia kestävyyttä, kuulatreenien osuus on 6 tuntia viikossa ja tehotreenit nimenomaan lajinomaisina ja se pään kestämisen kannalta aika pitkälle maksimi.

-1:30-2 tuntia voimaa, 2 sessiota viikko. Soutajien tapaan teen melkein pelkästään maksimi- ja perusvoimaa levytangolla. Noiden kesto- ja nopeusvoimajuttujen kanssa tulee kikkailtua ja niitä kokeiltua silloin tällöin, mutta en vaan näe että niistä olisi hyötyä kauheasti. Toki noilla on paikkansa sitten kisojen lähentyessä ja nimenomaan lajin omaisesti. Tosin nopeusvoimaominaisuuksien herättely aina silloin tällöin ei VARMASTI ole haitaksi, ongelma on vaan niiden ymppääminen treeniohjelmaan tasaisella tahdilla ne kun vaatisi freesejä lihaksia ja väsyneenä tekeminen saattaa jopa haitata.

Voimatreenit ehkä suurin merkitys on vahva(ko)t lihakset koko niiden liikeradalta. Voimaa ei ole tullut vuosiin. Voimatreeneissä siis suurin ongelma on juuri lajinomaisten voimatreenien ymppääminen ohjelmaan. Perusvoimaa- ja maksimivoimaa on aika helppo tehdä koska niissä laadulla ei ole niin suurta väliä (ilmankos sitä voimaakaan ei tule).

-Vajaa tunti venyttelyä. Tätä on tullut tasaiseen tahtiin enemmän koska kyllä tämä laji hyötyy valtavasti hyvästä liikkuvuudesta. Toki samalla pystyy seuraamaan lihaskireyksiä ja auttaa ennakoimaan ongelmia.

-Ravintoasiat ja uni on isoja juttuja joita on oppinut kunnioittamaan. Samoin palautumista "palvelemaan" on tullut meditaatio johon yhdistyy hengitysharjoitukset.

Siinäpä tärkeimmät.

Sellainen isohko muutos harjoittelussa on vuosien varrella tapahtunut että alkuun noudatin aika selkeää jaottelua peruskestävyyteen ja koviin harjoituksiin, myös lajitreeneissä. Nyt tulee tehtyä melkein kaikki lajitreenit ainakin jossakin määrin kovina, yleensä ne tehdään kiihtyvinä PK:sta VK:hon. Eli tässä olen siirtynyt enemmän suomalaisen juoksuvalmennuksen oppeihin että esimerkiksi peruskestävyyskaudella pitäisi tehdä useita, 3-5kpl, vauhtikestävyysharjoituksia viikko. Toki tämähän riippuu aika paljon siitä mitä harjoituskautta mennään. Nyt eletään peruskestävyyskautta ja meno on sen mukaista eli tasaista ja uuvuttavaa.

Toki tämä on tullut sitä myöten kun treenikapasiteetti on kasvanut ja iso syy tähän ratkaisuun on se että lajitreeneille edelleen jyvitän vain sen 6 tuntia viikko, eli sinne on mahdollista tehoja työntää. Alussa oli pakko noudattaa polarisointia jo ihan siksikin että harjoittelun kuormitus pysyi siedettävänä.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Miksi treenaat noin?
ViestiLähetetty: Ti Tammi 12, 2016 9:33 pm 
Poissa
Hang-around Girevik

Liittynyt: La Heinä 11, 2015 9:50 am
Viestit: 57
Tämä menee vähän pää aiheen ohi mutta kysyn: Nimimerkki second mainitsi tuosta CMS tasosta niin mitä siihen vaaditaan? Mitä muita tasoja lajissa on?


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Miksi treenaat noin?
ViestiLähetetty: Ke Tammi 13, 2016 7:58 am 
Poissa
Ei vain toiminnallista vaan ultratoiminnallista

Liittynyt: Su Marras 20, 2011 1:11 pm
Viestit: 1994
CMS, MS, MSIC. Eli suomeksi piirikunnallinen, kansallinen ja kansainvälinen taso. Määritellään painoluokan mukaan ja joka järjestöllä taitaa olla omansa.

https://thierrysanchez.com/shop/free/ke ... eparation/

Tuon opuksen loppupuolelta löytyy tarkemmin. Tosin menee vanhojen painoluokkien mukaan ja osin venäjäksi.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Miksi treenaat noin?
ViestiLähetetty: Ke Tammi 13, 2016 9:58 am 
Poissa
Hang-around Girevik

Liittynyt: La Heinä 11, 2015 9:50 am
Viestit: 57
Hmmm, okei..

Mistä tuo MSIC on lyhenne, ja osaisko kukaan valaista asiaa enempää, eli minkälaisilla tuloksilla saavuttaa nuita eri tasoja?
Ei sillä että itse luulisin niitä vielä ainakaan piitkään aikaan saavuttavani, mutta mielenkiintosta lajia kohtaan kysyn..:)


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Miksi treenaat noin?
ViestiLähetetty: Ke Tammi 13, 2016 11:21 am 
Poissa
Kaikkien pääkouluttajien äiti

Liittynyt: Ma Syys 28, 2015 7:19 am
Viestit: 168
Jonkun amerikkalaisen puulaakin taulukko. Näitä löytyy kyllä vaikka kuinka paljon erilaisia, kuten Second sanoi.
Liitteet:
Tiedoston kommentti: Esipertti
Rank.jpg
Rank.jpg [ 208.46 KiB | Katsottu 13616 kertaa ]

_________________
Es ist immer zu früh, um aufzugeben.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Miksi treenaat noin?
ViestiLähetetty: Ke Tammi 13, 2016 4:47 pm 
Poissa
Ei vain toiminnallista vaan ultratoiminnallista

Liittynyt: Su Marras 20, 2011 1:11 pm
Viestit: 1994
teroj kirjoitti:
Jonkun amerikkalaisen puulaakin taulukko. Näitä löytyy kyllä vaikka kuinka paljon erilaisia, kuten Second sanoi.
Liitteet:
Rank.jpg


Juu selkein ero olenee siinä että Venäläiset ei arvosta oikein muita kuin 32 kiloisilla tehtyjä tuloksia. Eli nuo kolme tasoa voi tehdä vain 32 kiloisilla. Pisteytykset sitten ovat aika lähellä toisiaan minun näkemäni mukaan ylipäätään aina kun 32 kiloisista puhutaan, eli ei voi sanoa että joku lajiliitto jakelisi noita rankeja helpommalla kuin toinen.

En tiedä miten noiden keveämpien kuulin pisteytyksen suhteuttaminen onnistuu. Tuon linkittämäsi taulukon mukaan ainakin 28 kiloisilla tehdyt tulokset on linjassaan, ehkä jopa vaativampia kuin 32 kiloisilla. Toisaalta 24 kiloisten tulokset taas tuntuu kohtuullisen helpoille. Tai ehkä se olen vain minä.

Sikäli itse pidän enemmän tuosta venäläisten mallista missä tasosuoritukset tehdään 32 kiloisilla. Antaa selkeän linjan eikä jää aihetta miettimiselle että onko joku oleellisesti helpompi kuin toinen. Toisaalta ehkä tuossa mallissa jossa keveämmätkin kuulat antaa mahdollisuuden rankien saavuttamiseen on omat etunsa.

Kuitenkin itselle nuo lyhenteet CMS, MS ja MSIC on sen verran arvokkaita että niitä ei vesittäisi kovin mielellään. Toki esim kuntosarjoihin omat rankit ei haittaa ollenkaan, antaahan se jonkinlaista konkreettisempaa tavoitetta pelkkien pisteiden ja sijoitusten lisäksi (että aihe pysyy topikissa).

Lepa:

MSIC = Master of Sports International Canditate.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Miksi treenaat noin?
ViestiLähetetty: Ke Tammi 13, 2016 6:06 pm 
Poissa
Kaikkien pääkouluttajien äiti

Liittynyt: Ma Syys 28, 2015 7:19 am
Viestit: 168
Jos pitäisi itse ottaa joku CMS tavoitteeksi niin IUKL 78kg LC CMS 45reps 32kg:lla on kyllä aika hurjan kuuloinen numero. Enpä ole 32:lla ikinä edes nostanut. 68reps 28kg:lla on aika hurjaa haipakkaa myös, pysyisiköhän minuutin tuossa tahdissa... 80reps 24:lla voisi teorissa olla joskus mahdollinen, nyt menisi ehkä muutama minuutti 8rpm:llä putkeen. Ehkäpä se toimii porkkanana tuossa järjestelmässä.

_________________
Es ist immer zu früh, um aufzugeben.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Miksi treenaat noin?
ViestiLähetetty: Ke Tammi 13, 2016 10:27 pm 
Poissa
Ei vain toiminnallista vaan ultratoiminnallista

Liittynyt: Su Marras 20, 2011 1:11 pm
Viestit: 1994
pyykkonen kirjoitti:
Second kirjoitti:
MSIC = Master of Sports International Canditate.


Eipäs vaan Master of Sport International Class. Joissain yhteyksissä näkee myös MSWC, eli World Class.

https://en.wikipedia.org/wiki/Unified_S ... and_Russia

Lisäksi on Honoured Master of Sport, minkä saamiseen pitää menestyä vuosien ajan arvokisatasolla ja urheilla MSIC-tasolla.

Aikaisemmin MS-tasolta alkoi saada valtion tukea, mikä mahdollisti täys- tai ainakin puoliammattilaisuuden. Putin kuulemma lakkautti tuon systeemin Venäjällä.


Ahaa kiitos korjauksesta. Näköjään muisti pelaa vähän niin ja näin.

Mielenkiintoista tuo valtion tuki. Dmitry Klokov ainakin puhui eräässä haastattelussa että Putinin aikana Painonnostajat ovat voineet nostaa ammattilaisina tuon tuen vuoksi ja minulle jäi haastattelusta sellainen käsitys että se on tapahtunut Putinin aikana. Esimerkiksi Klokovin oma isä ei saanut mitään tukea valtiolta Neuvostoliiton aikana, joka kieltämättä kyllä tuli lievänä yllätyksenä minulle!

Ehkä sitten tässä näkyy panostaminen olympialajeihin ja se panos on otettu muilta lajeilta pois?


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Miksi treenaat noin?
ViestiLähetetty: To Tammi 14, 2016 7:21 am 
Poissa
Hang-around Girevik

Liittynyt: La Heinä 11, 2015 9:50 am
Viestit: 57
pyykkonen kirjoitti:
Second kirjoitti:
MSIC = Master of Sports International Canditate.


Eipäs vaan Master of Sport International Class. Joissain yhteyksissä näkee myös MSWC, eli World Class.

https://en.wikipedia.org/wiki/Unified_S ... and_Russia

Lisäksi on Honoured Master of Sport, minkä saamiseen pitää menestyä vuosien ajan arvokisatasolla ja urheilla MSIC-tasolla.

Aikaisemmin MS-tasolta alkoi saada valtion tukea, mikä mahdollisti täys- tai ainakin puoliammattilaisuuden. Putin kuulemma lakkautti tuon systeemin Venäjällä.



Mitenhän venäläis huiput nykyään sitten rahoittajat urheilunsa tässä lajissa?
Olen aatellut että aika ammattimaista heidän GS kuviot on. Saavatko he raha palkintoja kisoista?


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 13 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 18 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com