Juu kuten kaikessa harjoittelussa niin monipuolisuus on hyvä kaava hakea kehitystä. Kestävyysurheilussa aika tyypillinen kaikkia lajeja yhdistävä juttu on kaava jossa 80% tehdään keveästi ja 20% tehdään kovaa.
Jos lyhyesti koittaa kirjoittaa kestävyysurheilun fysiologiasta ja miksi harjoittelun kaava on 80%/20% on se että kun kestävyyskoneistoa aletaan rakentaa alhaalta (=peruskestävyys) päin niin kaikki kehittyminen mikä alhaalta tapahtuu nostaa korkeamman tason kynnysarvoja, eli laktaattia alkaa erittymään myöhäisemmin jne. Toisin päin tämä ei kuitenkaan toimi kovinkaan hyvin. Kova intensiteetti ei rakenna pohjaa riittävästi, jos ollenkaan kun kunto alkaa olemaan kohtuullisen hyvä. Eli jos aiemmin sykkeellä 180 laktaatti alkaa kohota siihen malliin että jaksaa jonkin 10 minuuttia niin vaikkapa vuoden päästä pelkällä keveällä mutta määrällisesti runsaalla harjoittelulla kyseinen syke voi olla 185, 180 sykkeillä jaksaa jo ehkä jonkin 30 minuuttia. HIIT-intervallit ei tee tätä, ne nostaa lähinnä aikaa jonka sitä laktaattia voi kestää eli vuoden päästä 180 sykkeillä jaksetaan 15 minuuttia tai jotakin, 185 sykkeellä ei jakseta montakaan minuuttia... Todennäköistä kuitenkin on että HIIT-intervallien teko on jo lopetettu muutaman kuukauden tekemisen jälkeen. Paras tapa tuloksiin tässä tapauksessa olisi sekoitella molempia, eli paljon keveää ja vähän HIIT-harjoittelua. Lyhyesti siis näin, kuitenkin kaikenlaisia poikkeusjuttuja löytyy, yksi ovat tietysti sellaiset henkilöt joilla aikaa ei ole mutta halua kärsiä on, tällöin vauhti- ja maksimikestävyysalueen harjoittelussa voi olla pääpaino.
HIIT-intervalleilla tarkoitan siis tässä yhteydessä juuri näin intervallitreenejä joissa tehdään 40-60 sekunttia maksimaalisesti töitä ja sitten on pitkä useita minuutteja kestävä palautus.
Sen kummemmin noihin lukemiin ei nyt kannata kiinnittäää huomiota ideana lähinnä tarjota selkeä ja yksinkertainen esimerkki että miksi kestävyysharjoittelu on muodostunut sellaiseksi kuin se on ja mitä se kuuluista pohjien rakentaminen tarkoittaa.
Lyle McDonald on kirjoittanut mielestäni loistavan artikkelisarjan aiheesta:
http://www.bodyrecomposition.com/traini ... art-1.htmlEli jos aikaa on (noin 10 sivua tiukkaa asiaa), ja englanti sujuu niin tuo on kyllä lukemisen arvoinen pumaska. Jossakin määrin suomalaisesta valmennustietoudesta poikeaa, tosin kyseessä voi olla osin kielimuuri ja terminologian kanssa. Lisäksi Lyle kirjoittaa aika pitkälle pyöräilyn näkökohdilta kun taas itse katselen juoksun näkökohdilta joiden välillä on kuitenkin useita aika merkittäviä eroja. Aika paljon on tullut etsiskeltyä kotimaistakin kirjallisuutta niin kirjastoista kuin netistä kestävyysurheilun perusteista mutta yhtä hyvin urheilufysiologisesti selitettyä tekstiä ei ole tullut vastaan, koska yleensä testit on lajispesifisiä ja siten yleinen teoria jää lajin omien käytäntöjen jalkoihin.
EDIT: Jahas. Oli tarkoitus kirjoittaa taas lyhyesti.