Kuumaa kahvakuulaurheilua Saksassa: IUKL euroopanmestaruuskilpailut 2019

Teksti: Tapio Tuomisto

Kahvakuulaurheilun kansainvälisen IUKL-liiton EM-kilpailut käytiin Stolbergissa, Saksassa 30.5. – 2.6.2019. Kilpailupaikalle kokoontui 270 urheilijaa 23 maasta, joukossa myös muutama nostaja Euroopan ulkopuolelta. Ikähaitarin ääripäitä edustivat 14- ja 82-vuotiaat osallistujat. Stolbergin kaupunki ja paikallinen urheiluseura olivat järjestäneet hienot puitteet kilpailijoille. Huippu-urheilun ohella tapahtumassa nautittiin myös hyvästä musiikista ja ruoasta. Sää oli lämmin ja aurinkoinen, lämpötilan noustessa yli kolmenkymmenen asteen viimeisenä kisapäivänä. Lämmittely oli siis varsin helppoa, mutta nostaminen näissä olosuhteissa oli varsinkin raskaampien painoluokkien nostajille haasteellista.

Tänä vuonna lajivalikoimaan lisättiin naisille pelkän tempauksen oheen myös biathlon, jossa suoritetaan ensin työntö. Oma lajinsa on long cycle eli rinnalleveto + työntö. Lisäksi kilpailtiin näytöslajeissa epävirallisista euroopanmestaruuksista raskaan yhden kuulan nostomuodoissa. Useimpien kilpailijoiden tyytyessä perinteisiin kisalajeihin, piristävän moni urheilija oli ilmoittautunut nostamaan myös uusia lajeja. Odotetusti Venäjän ja Ukraina voittivat maiden välisen kilpailun sijoittuen useimmissa mestaruussarjoissa kärkisijoille. Saksan ja Irlannin joukkueet olivat myös vahvoja ja monipuolisia. Suomen 9-henkinen joukkue urakoi menestyksekkäästi ja sijoittui yleisen sarjan nostoissa kokonaispisteissä viidenneksi. Nostajamme olivat hyvin kokeneita ja useimmat kilpailivat useammassa kuin yhdessä lajissa. Perinteisissä lajeissa joukkueemme saavutti 7 mestaruussarjan mitalia, 2 amatööreissä ja kolme veteraaneissa.

Ensimmäinen kilpailupäivä aloitettiin juhlavalla tilaisuudella, jossa esiintyivät paikallinen orkesteri, tanssiryhmä ja kahvakuulajonglööri. Varsinaiset kilpailut pääsivät käyntiin avajaisten jälkeen. Tämän vuoden ohjelmassa oli ensimmäistä kertaa naisten mestaruussarjan biathlon, jossa nostetaan myös 2x24kg kuulien työntö perinteisen 24kg tempauksen lisäksi. Suomen joukkue otti lajin haltuun esimerkillisesti! Riikka Viiala aloitti voittamalla -58kg painoluokan ja Niina Pelander oli paras -68kg painoluokassa. +68kg tempauksessa Mari Kuukkanen sijoittui toiseksi huimalla 111 toiston tuloksellaan. Iltapäivällä amatöörien long cyclessä Jenni Kuosmanen voitti -63kg painoluokan. Päivän päätteeksi kilpailtiin vielä veteraanien long cyclessä ja viestisarjoissa, joissa ei ollut suomalaisedustusta.

Toinen päivä aloitettiin miesten mestaruussarjan long cyclellä, jossa Aleksi Tuhkanen onnistui erinomaisesti sijoittuen kolmanneksi -78kg painoluokassa. Hänen 58 toiston tuloksensa oli myös sarjan uusi Suomen ennätys! -95kg painoluokassa Jani Nurmenniemi sijoittui neljänneksi. Sitten olikin aika Suomen naisten nostaa itselleen mitalit mestaruussarjan long cyclessä. Riikka Viiala ja Niina Pelander olivat palautuneet hyvin edellisen päivän nostoista ja sijoittuivat sarjoissansa toiseksi. +68kg sarjassa Satu Kurki sijoittui kovassa kilpailussa niin ikään toiseksi. Kaikissa sarjoissa kiiltävin mitali meni ansaitusti Venäjän joukkueen urheilijoille, joiden suoritukset olivat ylivertaisia. Iltapäivän nostoissa Tapio Tuomisto sijoittui kuudenneksi amatöörien biathlonissa ja Sari Jäntti toiseksi amatöörien tempauksessa. Illalla nostettiin veteraanien biathlon ja tempaus. Riikka Viiala voitti -63kg painoluokan biathlonissa ja Sari Jäntti +68kg tempauksen. Kilpailupäivän hauskin osuus oli viimeisenä Suomen joukkueen osallistuessa ensimmäistä kertaa viestikilpailuun. Kahden naisen voimin Riikka Viiala ja Satu Kurki nostivat nelihenkiselle joukkueelle tarkoitetun 4x3min biathlonviestin saavuttaen huimat 214 pistettä!

Viimeisenä päivän tapahtuma oli Open European Games, jossa kilpailtiin uusissa näytöslajeissa. Mukana ei ollut enää aiempien päivien suurta kilpailijamäärää ja nyt päästiin nostamaan raskaita yhden kuulan nostoja. Yhden käden long cyclessä Mari Kuukkanen nosti erinomaisen tuloksen 32kg kuulalla, kuten myös Aleksi Tuhkanen 40kg kuulla. Riikka Viiala ja Jani Nurmenniemi saavuttivat myös hienot tulokset edellä mainituilla painoilla. Kaikki nostajamme voittivat omat sarjansa. Kisapäivää vietettiin varsin rennossa ja mukavassa ilmapiirissä niin urheilijoiden kuin katsojien osalta.

Kokonaisuudessaan kilpailut käytiin hyvässä hengessä ja kaikki joukkueet olivat varsin tyytyväisiä kilpailun järjestelyihin. Tuomaritoiminta oli reilua ja tasapuolista. Anti-doping järjestö oli myös paikalla varmistamassa reilun kilpailun ja suomalaisiakin valittiin mukaan pistokokeisiin.

Suomen joukkue oli ansaitusti erittäin tyytyväinen suorituksiinsa ja viihtyi hyvin kisapaikkakunnalla. Mestaruussarjojen lisäksi amatööri-, veteraani- ja näytöslajien puolella saavutettiin menestystä, joten jokaisella oli vähintään pieni palkinto kotiin vietäväksi.

Suomen joukkueen tulokset löytyy täältä ja kaikki kilpailun tulokset täältä.