Hakuaikaa jatkettu: Vuoden 2022 SM-kilpailuille haetaan edelleen järjestäjää

Hakuaikaa on jatkettu 30.11.2021 saakka. Hakuaikaa ei tulla tämän jälkeen jatkamaan. Mikäli hakemuksia ei tule, vuoden 2022 SM-kilpailut jäävät todennäköisesti järjestämättä. Tästä johtuen myös SM-kilpailutulosten perusteella tehtäviä maajoukkuevalintoja ei mahdollisesti voida toteuttaa.

Haetaan järjestäjää vuoden 2022 klassisen kahvakuulaurheilun SM-kilpailulle. Kilpailussa lajit ovat sääntöjen mukaiset lajit, jotka ovat listattuna alla.

Kilpailuajankohdat:
Klassisen kahvakuulaurheilun SM-kilpailut: helmikuu 2022

Kilpailuissa noudatetaan kahvakuulaurheilun kilpailutoiminnan sääntöjä. Tarkemmat tiedot säännöistä sekä kilpailun järjestämisestä löytyy alla olevista linkeistä:
Säännöt
Kisajärjestäjän opas

Valinta tehdään saapuneiden hakemusten perusteella, lajin etua ajatellen.
Asiantuntijaryhmä kiinnittää valinnassa huomiota erityisesti selkeään kilpailukonseptiin, kilpailun tarjontaan ja laajuuteen (eli onko kilpailuissa mahdollista kilpailla esimerkiksi viestissä tai järjestetäänkö samaan aikaa myös kansalliset kilpailut) sekä yleisöystävällisyyteen.

Hakuaika SM-kilpailuiden osalta päättyy 30.11.2021.

Kilpailuissa lajit ovat sääntöjen mukaiset lajit.
HUOM! OA-lajit eivät ole enää arvokisalajeja. Ne ovat poistuneet 1.1.2021, kuten säännöissä on merkitty ja alla olevien taulukoiden alareunaan on kirjattu.

 

Suomen painonnostoliiton (SPNL) osuudet kilpailumaksuista ovat olleet vuonna 2021 SM-kilpailujen osalta 5€ /osallistuja/laji ja kansalliset kilpailujen osalta 30 € / kilpailu. Vuoden 2022 osuuksia ei ole vielä julkaistu.

Hakemusten toimittaminen
Hakemukset lähetetään kahvakuulaurheilujaostolle sähköisesti osoitteeseen kahvakuulavaliokunta@gmail.com​ otsikolla ”Kilpailuhakemus 2022”​. Yhdellä hakemuksella voi hakea molempia kilpailuja.

Hakemuksen tulee sisältää selvitys ainakin seuraavista aiheista:
·         Haettava kilpailu / kilpailut
·         Hakevan seuran nimi ja lyhyt kuvaus seurasta
·         Aikaisemmat seuran järjestämät kahvakuulaurheilukilpailut
·         Tarkka kilpailupäivämäärä / -päivämäärät
·         Kilpailupaikka (sijainti, yleisöystävällisyys, majoitusmahdollisuudet, yms.)
·         Seuran yhteyshenkilö ja puhelinnumero sekä sähköposti
·         Lisäksi hakemuksessa voi kertoa miksi juuri kyseinen seura olisi sopiva järjestäjä kilpailuille.

Kahvakuulaurheilujaosto päättää milloin kilpailuja järjestetään. Rajoitteina kilpailujen järjestämiselle ovat kansainväliset kilpailut ja muut kansalliset kilpailut tai muut kahvakuulaurheilun kannalta merkittävät tapahtumat. Myöskään kilpailujen järjestämistä liian lähellä toisiaan lyhyen ajanjakson sisällä ei hyväksytä.

 


Oikeudet muutoksiin pidätetään.