MM-kilpailijan tarina

Ensimmäistä kertaa MM-kilpailuihin osallistunut Jani Sipponen kertoo miten hän päätyi kahvakuulaurheilun pariin.

Syksy 2010, Tampere. Istun urheiluhallin katsomossa ja ihmettelen meneillään olevia kahvakuulaurheilun MM-kilpailuja. Lavalla väki nostelee kuormia, joita itse kykenisin jotenkin kantamaan, mutta pään yläpuolelle nostaminen on kohtuuton haaste. Tänään on Long cycle- päivä. Tiedän mitä se tarkoittaa, tuntematta sen enempää lajin hienouksia. Kellon vaeltaessa eteenpäin nostajat kasvat kasvamistaan, ihan fyysisesti. Kuulat vaihtuvat painavampiin ja nostajatkin alkavat olla isompia ja vahvempia. Päivän kohokohtana lavalle muiden joukossa  nousee ”venäläisvalmisteinen nostorobotti”. Hän lataa tauluun uuden maailmanennätyksen, 116 toistoa. Tämä siis kahta 32 kg kuulaa nostaen. Muut kilpailijat jäävät totaalisesti hänen varjoonsa. Hallista ulos tullessani en voinut aavistaa, mihin tämän lajin kanssa vielä kulkeudunkaan.

”Venäläisvalmisteinen nostorobotti” Ivan Denisov.

Kevät 2011, Kuusamo. Tulin joskus sanoneeksi ääneen,että aion osallistua ainakin yhteen viralliseen kilpailuun tässä lajissa. Mikäpä se virallisempi kuin SM-kilpailu, sarjana kuntosarja. Tuolloin miesten kuntosarjassa kuulan paino oli 16kg. Koska kyseessä oli biahtlon (2-ottelu), oli nostettavana ensin erä työntöä jonka jälkeen erä tempausta. Luonnollisestikin välissä oli taukoa, ei niitä putkeen kiskota. Kisa oli minulle suosiollinen monessakin mielessä. Täysi aika molemmissa erissä, ehjä suoritus ja hylättyjä toistojakin tuli melko vähän. Tunsin itseni kisapaikalla tervetulleeksi.

2011 SM-biathlonin osallistujia, Jani ylärivissä vasemmalla.

Tästä lähti käyntiin jotain, mitä en ennen ole kokenut. Halu menestyä kilpailevana harrastajana. Aiemmin olin osallistunut kilpailuihin lähinnä kokeilumielessä ja jonkinlaisena täyteohjelmana. Nyt aivokopassa myllersi toisenlainen myräkkä.

Kuten lajia harrastavat tai sitä seuraavat tietävät, meillä on vuoden aikana kahdet SM-kilpailut. Toinen biathlonissa (työntö ja tempaus) ja toinen long cyclessa (rinnalleveto-työntö). Kilpailut ovat suunnilleen puolen vuoden päässä toisistaan. Tätä ravia on tullut mentyä, en ole vieläkään osannut päättää kumpaan keskittyä.

Vuosi 2011 meni kuntosarjassa kilpaillessa. Seuraava vuosi latasi syliin painavamman läjän valurautaa. Sarja vaihtui amatöörisarjaksi ja homma tuntui alkavan alusta uudelleen. Kasvanut kuorma tuntui musertavalta. Kyllähän niitä minuutin nostelee, toisenkin jotenkin. Sitten se tuska alkaa. Kun on rimpulana syntynyt, on kaikki tuollainen nosteleminen haasteellista. Paljon helpommin menee 100 km polkupyörällä. Tai helppoahan ei ole sekään,mutta jotenkin vain käy luontevammin. Tätä ravia on sitten vain menty sellaisin seurauksin että:

Syksy 2014 Hampuri, Saksa. Nousin taksista kahdeksan muun lajitoverin joukossa. Pää täysi ajatuksista, vatsa tyhjä ravinnosta. Olin matkalla kahvakuulaurheilun MM-kilpailua edeltävään punnitukseen. Matkalla kohti tuntematonta, vaikka yksi kilpailuhan tämä vain on,muiden jatkeeksi. Jännitystä loi se, että nyt ei oltu tutussa kotimassa eikä voi olettaa asioiden toimivan totutulla tavalla. Myös aiemmista kisoista kuulemani kertomukset olivat omiaan nostattaman valmiustasoa pään sisällä. Voisinkin sanoa että tätä epäluuloisuuden värittämää taustaa vasten tarkasteltuna asiat menivät kohdaltani hyvin.

Seuraavana päivänä tekemäni kisasuoritus on sitten oma lukunsa, johon en tässä nyt puutu. Pitää kuitenkin mainita, että asenne oli näin jälkeenpäin tarkastellen mielenkiintoinen. ”Nämä ovat taas yhdet arvokisat pois nosteltavaksi.” Näin sitä voisi kuvata. Kaikki ylimääräinen puristaminen puuttui, tein sen mitä sillä hetkellä ja niillä välineillä oli minun tehtävissäni. Oikeastaan oli helppo olla, sillä en ollut lunastamassa mitään. En suuria lupauksia kenellekään, en kenenkään asettamia ennakko-odotuksia.

Etualalla Jani Sipponen.

Itse kilpailu oli tapahtumana mielenkiintoinen. Alan ymmärtää mistä ne tarinat tulevat. Tästäkin kilpailusta jäi varmasti kaikille paljon kerrottavaa, useammasta kulmasta. Mielestäni nyt kuitenkin meni kohtuullisen hyvin, aikataulut olivat sentään päivän tarkkuudella oikein. Ja kuten sanonta venäläisten järjestelyistä kuuluu ”mikään ei toimi mutta kaikki järjestyy”. Niin järjestyi nytkin. Tästä suurin kiitos kuuluu joukkueenjohtajallemme, jolla on selkeä käsitys toiminnasta venäläisten kanssa.

Tästä kisasta minulle jäi kouraan pronssinen mitali. Tämä tuli veteraanisarjasta. Yleisen luokan amatöörisarjasta ei jäänyt kuin kokemusta.

Niin, ja se ”nostorobotti”, joka teki Tampereella maailmanennätyksen, esiintyi jälleen. Tällä kertaa ei tullut ennätystä, mutta viihde tuli muussa muodossa.

Kuvat GS Lieto, Totuuts löytyy raudasta sekä AtheletenClub Hamburg

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.